6.12.17

Juhlamekot Suomi100-juhlaan

Tuli taas aika tehdä tanssiharrastuksen esitykseen asut. Toiveena oli juhlavat vaatteet esiintyjille ja juhlan teemana mikäs muukaan kuin rakkaan kotimaamme satavuotissynttärit. 


Kävin lainaamassa kirjastosta Mekkotehtaan kaavakirjan ja tein neidin toiveiden mukaisen mekon ja essun. Mekon malli on Maret ja essun kaavan muokkasin jonkun muun mekkomallin kiinteästä essuosasta. 

Eurokankaassa oli sopivasti Black Friday alennukset, joten mekon tarvikkeille jäi hintaa n. 20 euroa nappeineen päivineen. Kankaan valinnasta olin melko yllättynyt, sillä olin valmistautunut torppaamaan glitteritylliehdotukset (eivät passaa valittuun kaavaan, tiedätte etten muuten kaihda glitteriä enkä tylliä!) mutta neiti melko määrätietoisesti valitsi tämän vähän elastaania sisältävän puuvillasatiinin lipun sinisenä. En olisi itse osannut paremmin valita! Vuoreksi ja alushameeksi ostin halvinta ja ohuinta valkeaa puuvillaa.

Mallia en tapojeni vastaisesti juurikaan muutellut. Olkaröyhelöt valitsin tuplana, tere jäi pois vyötäröltä ja helmaan kaavoitin ihan vahingossa ylimääräiset 15cm, kun unohdin lyhentää helmapalaa röyhelön verran. Ainut kaavasta poikkeava lisäys oli alushamekerros röyhelöineen. Ja tosiaan essu on tuollainen vanhanaikainen pitsiessu, ihan irrallisena. 


Samassa hulluuspuuskassa ompelin neidin parhaalle ystävällekin esitykseen mekon. Malliksi valikoitui Karoliina samasta Mekkotehtaan kirjasta. Olkaröyhelöiden reunaan ompelin hennon valkoisen pitsin ja helma ommeltiin pussimalliseksi ihan ohjeen mukaisesti. Tyttöjen mielestä tämä helmamalli oli kissankellon mallinen, ja se kuulostaakin paljon kauniimmalta nimeltä tälle nätille helmalle.

Kuminauharypytys mekon yläosassa hirvitti etukäteen. Paljon. Loppupelissä siitäkin tuli ihan mukiinmenevän näköinen, ja ennen kaikkea mukava käyttäjänsä ylle.


Tirppa toimi mallina molemmille mekoille viime viikolla, kun yhtenä ainoana päivänä olimme kotona sen (melkein) valoisan tunnin aikana ja keli oli plussan puolella. Hämärässä viidessä minuutissa napsitut kuvat eivät ole hirveän edukseen, mutta tätä on bloggaaminen Lapissa. Minun taidoillani kaamos on mahdoton kuvausolosuhde.


Juhlassa pienet tanssijat mekoissaan olivat niiiiin onnellisen oloisia. Itsestäni taas tuntui hyvältä kunnioittaa tilaisuuden luonnetta tekemällä käsin ihan oikeat tanssimekot.

Kankaiden rippeistä sai myös vauvanukke oman Maret-mekkosensa, ja pääsipä mukaan juhlaankin yleisön joukkoon. Minnepä tuo nukke ei kulkisi mukana, jouluna sekin täyttää jo kuusi vuotta!


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää 
ja synttärionnea 100-vuotiaalle Suomelle!

5.11.17

Kissanlöytymisjuhlat


Ei niin pientä syytä iloon, etteikö siitä saisi juhlia aikaisiksi. Kissan löytymisen kunniaksi sovimme, että kutsun kaikki Sopun etsinnöissä mukana olleet meille kakkukahville sitten kun voi huokaista kissan selvinneen reissustaan kunnialla. Kun haavat paranivat, kynnet kasvoivat takaisin ja karva alkoi taas näyttää terveen eläimen turkilta, laitoimme kutsut eteenpäin.


Sopu oli itsestäänselvästi juhlien kuningatar ja kaiken huomion keskipiste. Meidän kissamme ovat erittäin sosiaalisia tapauksia muuten, mutta juhlissa Sopu varsinkin tuppaa väistämään väenpaljoutta, joten olin yllättynyt siitä, miten kissa tuntui ymmärtävän, että kaikessa hössötyksessä kyse on siitä, ja pysyi siis sohvalla paijattavana koko illan. Se sai pinon uusia leluja, joilla intoutui leikkimään kuin pieni kissanpoika. 



Juhla ilman kakkua on vain tapaaminen. Siispä tein meille sitruuna-marenkipiirakkaa, lohipiirakkaa ja New York juustokakkua kirpeällä punaherukka-vadelmakastikkeella. Ja koska joukossamme oli yksi vegaani, tein kaikkea tuplat, tavallisina ja sitten ilman eläinperäisiä tuotteita.


Joskus olemme naureskelleet, että minä järjestän pitkin vuotta vaikka mitä kissanristiäisiä. Mutta nämä ovat kyllä ensimmäiset kissaa varten järjestetyt juhlat! 


Kiitos juhlijoille juhlista, mutta ennen kaikkea kiitoskiitoskiitos siitä, että autoitte löytämään meidän rakkaan karvakorvamme kotiin ennen pakkasia.  

28.10.17

Ensilumi ja kuksakateutta


Tänne satoi ensilumi 20.10 tänä vuonna, juuri parahiksi Elsan ja Kaamoksen syyslomalle. Me saimme kutsuttuna yöpyä yhden yön heidän luonaan Arctic Wilderness Lodgen  mökillä Vaatunkikönkäällä.

Vaikka paikka on meille tuttu, ja käymme tuolla esteettömällä reitillä usein, oli ihan toisenlaista taikaa herätä kosken ääreltä mökistä ja katsoa ulos huurteiseen maisemaan kun on vielä tiukasti lämpimän peiton alla. Olen ihan mökkeilyihminen, mutta pääsen harmillisen harvoin nauttimaan siitä, lähipiiristä kun ei kesämökkejä löydy. Sitäkin iloisempi olin siis yökyläilykutsusta.


Aamusella pakkailimme tavarat ja lähdimme laavulle makkaran ja vaahtokarkin paistoon. (Tiedän, tätä nuotioruokarepertuaaria pitäisi kyllä laajentaa!) 
Reitti oli vielä ihan kuljettavissa, mutta veikkaisin, että tämä oli kuitenkin vuoden viimeinen reissu, sillä lunta on sittemmin tullut lisää. 


Viivyimme laavulla hyvän tovin, vaikka ajatuksena oli lähinnä piipahtaa. Ipanat kuitenkin leikkivät hyvin yksiin, eikä pari pakkasastetta kipristänyt kenenkään nenää varsinkaan nuotion lämmössä. Glögi oli kuumaa ja poromakkarat pinnasta mustia ja sisältä kylmiä. Sanoisin että aika tavallisen ihanaa.


Tunsin pienen varustekateuden pistoksen itsessäni, kun katselin Elsan tottuneesti kaivavan repustaan kuksaa ja nuotiokattilaa. Meillä retkeilykamppeet ovat toisen työvälineitä, niin niitä ei noin vain voi napata mukaansa kotoa. Joitakin asioita pitäisi siis varmaan hankkia tuplana, ainakin kahvipannu veden keittämistä varten.

Kuksakateus on toinen asia. Vaikka nuo puukomposiittikuksaset vaikuttivat ihan näppäriltä, olen täällä asuessa kehittänyt itselleni pakkomielteen saada tehdä ihan oman kuksan. Oikeasta koivupahkasta, itse liotellen, kuivaten ja muotoillen. Se vaan vaatisi osaavamman ohjaamaan työskentelyä, ja oikean materiaalin. Koivupahka on melko hintavaa ja harvassa, jos ei satu omaa metsää omistamaan mistä sitä etsiä. Lisäksi prosessi sen työstämiseksi on pitkäjänteisen ihmisen touhua. Asiaa tutkiessa on siis tullut hyvin selväksi, miksi käsityönä tehdystä pahkakuksasta saa maksaa sen 40-60 euroa. Jokaisella retkellä kaipaan omaa kuksaa, mutta ostaminen ei tunnu vaihtoehdolta, saati jonkun korvaavan puukupin ostaminen. Tahtoisin oman, sellaisen joka vuosikymmenen aikana hioutuu omaan käteen sopivaksi, ja kantaa mukanaan kaikki ihanat maisemat joissa siihen on kaatanut kahvia. Tiedättekö?

Ehkä palaan tähän vielä, kun saan omani tehtyä. 


Tämän postauksen myötä meidän retkeilyt varmaan jäävät talvitauolle, ja tulistellaan vain kirkontörmän laavulla, johon pääsee autolla suoraan. Keväällä sitten taas aktiivisemmin!

On poroja, ja sitten on Joulupukin poroja


Meillä on ollut melkoisesti vieraita viimeisen kolmen viikon aikana täällä Rovaniemellä. Ja mikäs sen ihanampaa! Yksi hyvä puoli on sekin, että vierailijat pakottavat luopumaan siitä omasta kilometrin säteellä toimivasta arkiympyrästä, koti-yliopisto-eskari-ruokakauppa, kyllä te tiedätte. Vieraille tulee näytettyä omasta kotikaupungista vähän muitakin kulmia. (Saako muuten sanoa kotikaupungiksi paikkaa, jossa on asunut vasta vuoden ja on edelleen itsekin ihan kuutamolla?)


Rovaniemellä "se" nähtävyys on Joulupukin Pajakylä napapiirillä, ja siellä tulee vierailtua välillä ihan muuten vainkin. Tänä syksynä siskoni kanssa kävimme moikkaamassa myös joulupukin poroja Santa Claus Reindeerin aitauksessa pajakylässä. 

Porojen viehätysvoima ei ole kyllä hävinnyt vuoden täällä asumisella mihinkään, vaikka niitä autoa ajaessa saakin aina jännittää. Nämä olivat ihmisystävällisiä ja leppoisia tyyppejä, ja niin kovasti tarjoamamme jäkälän perään, että hyvä kun eivät syliin tupanneet. Siskoni ja Tirppis vaeltelivat ympäri aitausta näiden kanssa, ja porojen omistajat kertoivat poroista paitsi yksilöinä, myös lajina. Selvisipä sekin, miksi porot napsuvat kävellessään!


Poroista sympatiapisteet keräsi pieni Maija-poro, joka on pulloruokittu metsästä löydetty orpovasa. Pikkuinen oli poroja vähän jännittäneelle T:lle tärkeä kokemus. Kun sarvia ja eläimen kokoa ei tarvinnut jännittää, pääsi tutustumaan poroon ihan eri tavalla. Tirppiksen poropiirroksiin tuli tämän reissun jäljiltä todella paljon lisää yksityiskohtia, ja laitettiinpa Maijan kanssa otetut yhteiskuvat jo kuva-albumiinkin, jota ylpeydellä esiteltiin mummille nyt paria viikkoa myöhemmin.

Itse uskon vahvasti siihen, että lapsien pitää saada luoda suhdetta eläimiin ja luontoon pienestä pitäen. Se mikä tuntuu "omalta", rakkaalta ja arvokkaalta, on se mitä nämä lapset aikuisena vaalivat ja suojelevat.


Ja jos joku siellä asiaa miettii, aitaukseen pääsi ainakin näin sulanmaanaikana ihan näppärästi myös pyörätuolin kanssa. Ja porojakaan moinen järjestely ei jännittänyt yhtään.


Ihana kokemus kaikin puolin, olkoon kuinka turistikokemus tahansa. Näin likelle poroja ei tien pientareella kannata yrittää mennä, täällä sen sai tehdä turvallisesti leppoisten porojen ja ihanien omistajien tykönä. Ja jotenkin aavistelen, ettei tämä mene uutuudenviehätyksen piikkiin, vaan tulemme seuraavienkin vieraiden kanssa moikkaamaan Maijaa ja kavereita.  

27.10.17

Pöyliövaaran (ei-todellakaan) esteetön luontopolku


Näiden Etiäinen.fi:ssä esteettömiksi merkattujen reittienkin kanssa tulee joskus huteja. Rovaniemen kaupungille kuuluva Pöyliövaaran invapolku on yksi niistä. Olemattomat opasteet, mystisesti mitään ilmoittamatta poistetut pitkokset ja jäljelle jäänyt reitti on kyllä kuljettavissa autolla (!) mutta en kutsuisi pelkkää ylämäkeä olevaa soratietä enää invareitiksi.

Lähdelampi on kuitenkin näkemisen arvoinen. Kristallinkirkasta vettä, rauhallinen laavupaikka ja nättiä lehtometsää. Ei siis 100% huti, mutta tämän reissun jälkeen aivan joka paikkaa särki, ja takahampaita kiristi edestakaisin ravailu oikeaa reittiä etsiessä.

(Näistä epäkohdista tuli juteltua kaupungin edustajan kanssa, ja vaikka parannusta reittiin ei luvattukaan, niin luvattiin kuitenkin päivittää reitin kuvaus todenmukaisemmaksi ja päivittää kuvat sivustolla vastaamaan todellisuutta.)

Nämä kuvat ovat muuten muutaman viikon takaa, nyt täällä on jo ihan talvi. Syksykuvia saa siis taas vuoden päästä!


Tällä reitillä oli muuten marjoissa valinnan varaa polun reunamilla! Nämä kolme kasvoivat yhdellä ja samalla mättäällä, ja tuli harjoiteltua tunnistamista tuon pienen samoilijan kanssa.


15.10.17

Vikakönkään esteetön luontopolku


Olemme käyneet Rovaniemen esteettömiksi merkittyjä luontopolkuja läpi vuoden mittaan, mutta kovin harvoin olen kulkenut kameran kanssa. Nyt sain vihdoin päivitettyä kameran sellaiseksi, että pystyn sitä kuljettamaan mukana, joten kuvia reissuista kertyy taas.

Nämä tämänkertaiset kuvat ovat Vikakönkään esteettömältä reitiltä.
Reitti sijaitsee Napapiirin retkeilyalueella, reilun 20 kilometrin päässä Rovaniemen keskustassa.


Ruskaretkestähän viimeviikkoinen reissumme ei oikein enää mennyt, kun iso osa lehtipuista on jo tiputellut lehtensä, ja odottelemme ensilunta piakkoin. Päiväkin oli harmaamman puoleinen, mutta seuraksi saimme siskoni ja pikkuisen siskonpoikaseni, ja se teki reissusta tavallista ihanamman!


Reitin parkkipaikka ihan Sodankyläntien varressa, ja siitä pääsee reitille turhia ponnistelematta.  Ihan ensimmäiseksi vastassa on kaunis riippusilta, ystävyyden silta, jolta pääsee ihailemaan kuohuvaa koskea. Riippusillalle pääsee ihan pyörätuolillakin, vaikka varsinainen esteetön reitti ei sitä kautta kuljekaan.


Itse reitti on todella lyhyt, alle neljäsataa metriä kosken kylkeä pitkin nuotiopaikalle, ja samaa reittiä takaisin. Vaihtoehtoina kulkemiselle on tiivis hiekkatie pitkoksien vieressä, tai leveät pitkospuut.

Pitkospuista pitää kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että ne ovat nähneet parempiakin päiviä. Ei mitään mistä en olisi selvinnyt, mutta huolimattomasti rullaillessa olisi useammassakin kohdassa jäänyt ikävästi jumiin.


Reitin päässä on kiva kolmen laavun ympäröimä tulistelupaikka. Tulistelupaikalle pääsee suoraan autollakin, eli jos hakusessa on helposti saavutettava paikka makkaran kärventämiselle näteissä maisemissa, tämä on sellainen. 


Tänne tullaan toistekin kun kaivataan pikaista reissua ja leppoisaa tulistelua. Luontoliikunnasta tämä taasen ei käy, eli kun kaipaamme metsässä liikkumista ja pidempää reittiä, niin suuntaamme Vaatunkikönkään esteettömälle reitille



Kiinnostavatko nämä luontopolkutestaukset?

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...